Lantionpohjalihakset kuntoon

Lantionpohjalihaksia emme näe, mutta niillä on sitäkin suurempi merkitys! Nuo pienet lihakset sijaitsevat nimensä mukaisesti lantion pohjalla ja kannattelevat lantion elimiä kuten virtsaputkea, emätintä, kohtua ja peräsuolta. Harva tietää, että itseasiassa lantionpohjan lihakset toimivat myös yhdessä syvien vatsalihasten ja selkälihasten kanssa sekä vaikuttavat virtsan ja ulosteen pidätyskyvyn lisäksi ryhtiin ja vartalonhallintaan. Pienet, mutta treenattuna valtavan voimakkaat lihakset ovat avainasemassa nautintoon niin naisilla, kuin miehilläkin.

Naisilla hyvässä kunnossa olevat lihakset vahvistavat naisen oman kehon hallintaa, vaginaalisia tuntemuksia ja orgasmia. Lantionpohjalihaksista kannattaakin pitää hyvää huolta, sillä ne vaikuttavat monella tapaa seksuaaliseen hyvinvointiin. Koskaan ei ole liian myöhäistä aloittaa harjoittelua ja jo muutaman kuukauden harjoituksella lihakset vahvistuvat jo tuntuvasti.

Mistä sitten tietää ovatko omat lantionpohjalihakset kunnossa?

Lantionpohja on tarpeeksi vahva, kun kykenet tekemään päivän päätteeksi seisten 20 – 25 kertaa noin 6 – 8 sekunnin mittaista maksimaalista supistusta muutaman sekunnin tauoilla sekä 4 – 5 kertaa 30 sekunnin kevyempää supistusta yhtä pitkillä tauoilla. Lantionpohja on myös kunnossa, jos se jännittyy itsestään esimerkiksi aivastaessa, tavaroita nostaessa ja urheillessa. Tällöin lantionpohja on vahva ja kestävä. Se jännittyy yllättävässäkin rasituksessa ja kestää pitkäkestoisen paineen.

Lantionpohjalihasten treenaamiseen on kehitetty myös hyviä apuvälineitä kuten harjoituskuulia.

Lantionpohjalihaksia kannattaa harjoittaa noin viitenä päivänä viikossa. Harjoituskuula/kuulat asetetaan emättimeen ja pyritään estämään niiden pois luiskahtaminen jännittämällä lantionpohjalihaksia. Harjoittelu aloitetaan muutamasta minuutista ja lihasten vahvistuttua voidaan siirtyä pidempiin harjoituskertoihin. Kuulaa käytetään istuessa tai kävellessä 10–15 minuuttia kerrallaan. Jos harjoitus tuntuu haastavalta, voi kuulia käyttää myös makuuasennossa jalat koukussa. Lihasten vahvistuttua, harjoituksen aikaa voi pidentää. Liukuvoide tekee harjoituskuulien sisään laitosta miellyttävämpää. Muista käyttää silikonisten tuotteiden kanssa vesipohjaista liukuvoidetta.

Yes Liukuvoide Vesipohjainen on hypoallergeeninen, luonnollisen silkkinen geeli. Ei hajua, ei makua, ei tahmeutta. pH-tasapainoinen. Suojaa limakalvoja ja tarpeen vaatiessa edesauttaa niiden paranemista. 19.95 €

 

Harjoituskuulia on erilaisia. Mitä kevyempi tai halkaisijaltaan isompi kuula, sen helpompi sitä on pitää sisällä. Mitä painavampi harjoitusväline, sen vaativampi, sillä raskaan kuulan kannatteluun tarvitaan enemmän lihastyötä. Jossain kuulissa on naru, josta vetämällä ja lantionpohjalihaksia samalla jännittämällä, saa lisätehoa treeniin.

RFSU:n geishakuula/kuulat on ergonomisesti muotoiltu, materiaali silikonia. Pituus 100 mm. Paino 32 g. Sopii hyvin aloittelijoille sekä kahdella kuulalla saa haastavuutta treeniin. 22.95 € / 26.95 €

 

Belladot:in silikoniset lantionpohjakuulat soveltuvat hyvin aloittelijoille tai jo konkareille. Kuulien halkaisija on 40 mm, yhteispaino 80 g. Kuulien sisällä on pienet painot, jotka liikkuvat stimuloiden harjoituksia tehdessä. 24.95 €

 

Hygieenisen tuotteen anatominen muotoilu takaa käyttömukavuuden ja joustava materiaali antaa optimaalisen vastuksen harjoittelulle. COME:n sisäänrakennettu indikaattori opastaa oikeanlaiseen harjoitteluun. 39.95 €

 

On tärkeää pitää välineet puhtaana.

Harjoituskuulat, niin kuin muutkin välineet ovat tärkeä pitää puhtaana. Kuukautiskupeissa ja seksivälineissä on mikroskooppisia epätasaisuuksia. Bakteerit kerääntyvät niihin, ellei niitä puhdisteta kunnolla. Välineille on olemassa myös omia puhdistusaineita, jotka helpottavat välineiden puhtaanapitoa ja pidentävät käyttöikää.

 

 

Belladot Cleansing Gel Toy Cleaner Puhdistusgeeli puhdistaa tehokkaasti kuukautiskupin tai seksivälineet. Tuote tulee ensin pestä saippualla ja vedellä ohjeiden mukaisesti. Sen jälkeen se pyyhkäistään puhtaaksi vielä antibakteerisella puhdistusgeelillä, joka puhdistaa tuotteen ja ylläpitää materiaalin kimmoisuutta. 13.95 €