Monivuotinen lehtipuiden rungolla esiintyvä lahottajasieni pakurikääpä on osa yhä useamman terveydestä ja hyvinvoinnista innostuneen ruokavaliota. Todellisen kansanliikemäisen suosion se on saavuttanut mm. kotimaisen saatavuuden lisäksi siksi, että sen sanotaan adaptogeeninä vahvistavan kehon omaa puolustuskykyä ja auttavan kestämään stressiä.

Pakurikäävällä on pitkä käyttöhistoria perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä sekä venäläisessä kansanparannuksessa. Se onkin hyvin voimakas antioksidantti, joka parantaa immuunipuolustusta ja torjuu tulehduksia. Pakurilla sanotaan olevan myös ihon pigmenttivirheitä korjaavia ominaisuuksia.

Pakuri tulee nauttia uutteena tai teenä, jolloin sen vaikuttavat ainesosat liukenevat nesteeseen. Muista, että teeksi keitettynä pakuria pitää keittää vähintään 20 minuuttia, jotta siinä on tehoa. Teen valmistus on superhelppoa: laita yksi ruokalusikallinen pakurirouhetta puoleen litraan vettä ja keitä teeksi miedolla lämmöllä 20–80 minuuttia, jolloin vaikuttavat ainesosat liukenevat veteen. Makeuta ja nauti. Pakuriteen lisämausteeksi sopivat hyvin muun muassa raakakaakao, kaneli, muskotti, chili ja kuivatut marjat. Voit myös laittaa miedonmakuiseen teehen valmiiksi maustetun suosikki-teepussisi!

Vinkkejä!

Laita illalla keitetty vesi ja pakurirouhe termospulloon ja nauti seuraavana aamuna. Voit hyödyntää pakuriteetä myös esimerkiksi riisin keitinvedeksi tai laittaa sitä kahviin. Ylijäävä tee maistuu myös hurmaavana jääteenä myöhemmin. Mausta se tällöin hunajalla, inkiväärillä ja sitruunalla ja lisää joukkoon jääpaloja.

Triplauutettu pakuri takaa tehon

Niin hyvää kuin pakurikääpätee kehosi hyvinvoinnin tukemiseksi onkin, vedessä keitettäessä pakurista irtoaa valitettavasti ainoastaan osa sen vaikuttavista ainesosista. Vahvana uutteena pakurista saadaan irrotettua myös sen alkoholiliukoiset vaikuttavat ainesosat ja kaikista korkein teho! Tästä johtuen Voimaruuan pakuriuute on vahva vesi-etanoli-kuumaetanoli-triplauute. Uutetta on hyvin helppo käyttää. Sitä nautitaan valmiilla pipetillä, josta voit tiputtaa tippoja joko suoraan suuhun tai erilaisten juomien joukkoon.

Pakurikääpä auttaa vastustuskykyyn ja stressiin. Oletko testannut näitä käyttövinkkejä?

Teksti Hanna Jormanainen

Tilaa Voimaruoan pakurikääpä- ja muut tuotteet meiltä nyt -25% alennuksella! Käytä edun saamiseksi koodia VOIMARUOKAVKO6
Etu voimassa 14.2. asti.