Kerrottakoon heti kättelyssä; olen varsinainen urpo keittiössä. Arvostan ruoassani erityisesti helppoutta, nopeutta ja vaivattomuutta, sillä keittiössä kökkiminen ei vain yksinkertaisesti ole asia, johon haluan suurta osaa vapaa-ajastani käyttää. Tämä sotii kuitenkin “puhtaasti” syömisen haluani vastaan – kun einekset ja muut vastaavat eivät vain putoa, on sapuskan pöytään saamiseksi pakko käyttää jopa hetki aikaa. Toki asiat voi tehdä monella tavalla, itse valitsen yleensä sen matalimman aidan kohdan.

Oma ruokavalioni on alati muuttuva. Olen ikuinen dieettaaja (ja ikuinen pullukka 🙂 ), ja mukana kovinkin innokkaasti uusissa hittidieeteissä ynnä muissa humputuksissa. Viitisen vuotta sitten karppausinnon ollessa kovimmillaan hurahdin itsekin täysin LCHF (low carb, high fat) -tyyppiseen ruokavalioon. Myöhemmin suuren elämäntilanteen muutoksen yhteydessä karppaus jäi, sillä “tavallisen” ruoan syöminen kävi helpommaksi. Mielessä kuitenkin kummittelivat ihanat karppiajan ruoat, ja siihen suuntaan on tullut viime aikoina hilattua omaa ruokavaliota takaisin – tosin enää en jokaista hiilarigrammaa excelöi.

Lähes huomaamattani olenkin alkanut pääsääntöisesti syömään tavalla, jota Paleokeittokirjassa suositaan. Omaan ikuisuuslaihdutusintooni vetoaa erityisesti kouluttajan ja terveysmentorin, Jacob Søndergaardin kirjoittamista alkusanoista poimittu: “Unohda kalorien laskeminen ynnä muu hömppä. Syömistä ei tarvitse rajoittaa, sillä näillä resepteillä valmistetulla ruoalla ei liho. Ohjeita yhdistää nimittäin se, että ruokien ravintoarvo on paljon niiden kalorimäärää suurempi. Toisin kuin virallisissa ravintosuosituksissa.” MYYTY! Mikäpä nottei sitä vielä vähän tiheämmällä haravalla siivoaisi tämänhetkisestä ruokavaliostaan viljoja ja sokereita pois.

Thomas Rode Andersen: Paleokeittokirja

Paleo 2.0

Erityisen ihastuttavaa Paleokeittokirjassa on sen rento suhtautuminen ruokavalion raaka-aineisiin, kuten esimerkiksi maitotuotteisiin. Täysrasvaiset maitotuotteet ovat iso osa omaa syömistäni, ja jos joku yrittäisi esimerkiksi juuston poistaa lautaseltani, ei itku olisi kaukana. Anderson kutsuukin noudattamaansa ruokavaliota paleo 2.0:ksi, sillä puhtaan kivikautisen ruokavalion noudattaminen tarkoittaisi melkeinpä ainoastaan villien eläimien ja kasvien syöntiä, joka ei ole kovinkaan realistinen tavoite. Ulkona syömisen haasteista kirjassa todetaan, että välillä on parempi joustaa kuin nähdä nälkää. Kirjasta huokuu selvästi kirjoittajan oma halu ja intohimo ruokavaliotaan kohtaan, missä mikään ei ole pakko, eikä mikään ole ehdotonta.

Kirja alkaa Thomas Rode Andersenin omakohtaisesta tarinasta pullamössöstä tiukaksi luolamieheksi. Crossfitin kautta kivikautiseen ruokavalioon päätynyt Tanskan yksi tunnetuimmista Michelin-kokeista kuvailee elämäntapojensa muutosta uskoon tuloksi, ja julistustaan paremmasta ruoasta evankelioinniksi. Kieltämättä siltähän se vaikuttaa, kun joku asiastaan näinkin innostunut kertoo omista valinnoistaan kuin vastauksesta kaikkiin ihmisen tuntemiin ongelmiin. Thomas on missiolla saada ihmiset terveemmiksi ja onnellisemmiksi, eikä huonolla asialla olekaan. Samalla hän myöntää kuitenkin, etteivät samat liikuntamuodot ja ruokavaliot sovellu kaikille. Kirjan alkuosan kuvituksen tarina peurakolarista tienvarsigrillaukseen on huvittavan alleviivaava, mutta välittänee halutun mielikuvan nykyajan modernista luolamiehestä.

Mikä ihmeen pihatähtimö?

Kirjan reseptit on jaoteltu aamupaloihin, pääruokiin, pikkuaterioihin, lisukkeisiin, ruokaisiin salaatteihin, kastikkeisiin sekä jälkiruokiin ja leipiin. Aamupalaosion alusta löytyy näppärä perusrunko, jolla voi koota itselleen mieleisen aamiaisen, ja oikeastaan minkä tahansa muunkin aterian helposti. Reseptit itsessään ovat selvästi rakkaudella tehtyjä puhtaista, hyvistä raaka-aineista, kuten asiaan kuuluu. Omaan keittiööni sain näistä monen monta täysin uutta vinkkiä, sillä raaka-aineet monissa resepteissä ovat sellaisia, mitä omissa padoissa ja kattiloissani ei kuuna päivänä ole näkynyt. Onneksi jokaisesta ateriasta löytyy kuva, ja vielä huippuhyvännäköinen ja vedet kielelle herauttava sellainen, jotta keittiöurpokin saa osviittaa siitä, miltä ruoan olisi tarkoitus näyttää. Vieraammat ainesosat innostavat kokeilemaan jotain ihan uutta, ja tuovat kaivattua vaihtelua siihen iänikuiseen jauhelihan ja kanan paistamiseen. Myös kasvispuolelta löytyy sellaisia tuttavuuksia, joita ei olisi aiemmin tullut mieleenkään käyttää (mikä muka on pihatähtimö ja voiko sitä syödä).

Jokainen resepti on jaoteltu eri osioihin, ja lihaosaan, kasvisosaan ja mahdolliseen kastikkeeseen saa erilliset ohjeet. Mahdollisuudet yhdistellä reseptejä ovat lähes loputtomat, ja luovempi kokkailija voi saada näistä vaikka mitä aikaiseksi. Kasvispuolen erottaminen mahdollistaa myös soveltamaan reseptejä kokonaan kasvisruokavalioon sopiviksi. Kirja on myös pullollaan erilaisia vinkkejä työvaiheista, kypsentämisestä ja raaka-aineiden käsittelystä – harjaantumattomampikin oppii.

Helpot testiin!

Mitään fast foodia eivät Paleokeittokirjan reseptit ole. Kirjan tarjoamat reseptit vaativat monet aikaa ja huolellista valmistelua. Itse voisin kuvitella perehtyväni kirjan vaativampiin resepteihin jonain kiireettömänä viikonloppuna, kun aikaa ja innostusta piisaa. Toki pikaisempiakin reseptejä löytyy, joista eräänä arki-iltana pistinkin testaten herkullisen ruokaisan chorizo-frittatan, joka oli kylläkin aamupaloihin listattu.

Paleofrittata

Jännä juttu, meikäläisen frittata ei ihan ollut saman näköinen, kuin huippukokin väsäämä. Hyvää silti!

Muitakin kokeilemisen arvoisia reseptejä toki löytyy. Erityisesti kiinnostuksen herättivät paistetut siansivut kaalisalaatin ja kinkun kera, sekä ehdottomasti viimeistään ensi kesänä grilliin kömpivät paleohampparit, joissa on oivaltavasti käytetty ”sämpylöinä” portobellosienten lakkeja!

Paistettua siansivua

Näihin lihaisiin rulliin on kamat jo jääkaapissa odottelemassa! 

 

Portobellohampparit

Nerokkaat portobellopurilaiset. Kirjassa ohje sekä liha- että kalaversiolle.

Yksi pikku vinkki pitää vielä lisätä. Kirjan lopusta löytyvä jauhoton pähkinäleipä muistuttaa erehdyttävästi Urtekramin Low Carb leivontasekoituksella tehtävää siemenleipää, jota olen nyt pariin otteeseen ”leiponut”. Kirjan reseptissä on enemmän painotettu pähkinöihin, kun taas Urten sekoituksessa on enimmäkseen siemeniä, mutta perusidea on täysin sama. Urtekramin avulla vältän jälleen vähän extravaivaa, kun mittaamiset on hoidettu valmiiksi – pussi leivontasekoitusta, kananmunat, vesi/öljy ja suola sekaisin, tunniksi uuniin ja ihana siemenleipä on valmis!

Urtekram Luomu Low-Carb Leivontasekoitus

Supermakoisa low-carb – paleo – siemenleipä by Urtekram. Vaihtoehtoisesti voit tehdä oman sekoituksen omista lempparisiemenistä, -pähkinöistä tai vaikka -kuivahedelmistä ja pyöräyttää leivän niistä. Ihanan yksinkertaista!

Jaksoitko lukea tänne asti? Hyvä, se kannatti! Arvomme nimittäin kaksi Paleokeittokirjaa kaikkien yksinkertaiseen kysymykseen vastanneiden kesken: kerro tämän artikkelin kommenttikentässä, onko kivikautinen ruokavalio Sinulle tuttu. Voit toki kertoa myös omista kokemuksistasi paleosyömiseen liittyen. :). Kommentoi viimeistään 24.9.2014 ja olet arvonnassa mukana!

Paleokeittokirjan löydät nyt myös tarjoushinnalla Hyvinvoinnin Tavaratalosta!

 

…niin, ja se pihatähtimöhän on tietysti vesiheinä, eli sianpinaatti, eli kanannokkima, eli linnunruoho. Wikipedia tiesi kertoa.