naturado

Hyvinvoinnin Tavaratalon tuotevalikoimaan palaava Naturado -luonnonkosmetiikkasarja sisältää jo entuudestaan tuttuja suosikkituotteita ja mukana on myös uutuuksia. Naturado-tuotesarjan valmistaja, Le Comptoir Provençal des Argiles, perustettiin vuonna 1999 Ranskassa sen nykyisen johtajan Didier Phalipin toimesta. Nykyisin yritys kehittää ja markkinoi omilla tavaramerkeillä (Naturado en Provence, Rosalia, Bio For Men) luonnollisia ja orgaanisia luonnonkosmetiikkatuotteita kuten shampoita ja suihkugeelejä, savituotteita, kauneusöljyjä, anti-age vaikutteisia BB-voiteita sekä vartalonhoitotuotteita.

Luontoa kunnioittava perheyritys

Yritys käyttää tutkimustyössään hyväksi uusimpia bioteknologian innovaatioita ja sen valikoimaan kuuluu yli 120 tuoteyksikköä. Le Comptoir Provencen des Argiles oli myös yksi ensimmäisistä yrityksistä, jonka tuotteille myönnettiin ECOCERT-sertifiointi. Tällä hetkellä kaikilla tuotteilla, muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta, on sekä ECOCERT- että Cosmebio-sertifioinnit. Lisäksi yrityksen tuotteilla on One Voice -sertifikaatti, joka takaa ettei eläinkokeita ole käytetty missään vaiheessa koko valmistuselinkaaren aikana.

023_small

Didier Phalip ja hänen vaimonsa Nadia yrityksen pääkonttorilla Etelä-Ranskassa.

Le Comptoir Provençal des Argilesin pääkonttorilla Toulonissa Etelä-Ranskassa, vallitsee perheyritykselle tyypillinen inspiroiva yhteishenki ja tekemisen meininki. Tuotekehitykseen ja laadunvalvontaan suhtaudutaan kunnianhimoisesti ja asiakkaiden toiveita kuullaan mielellään. Pääkonttoria valvovat toimistokoira Bernard ja 17-vuotias Naomi-kissa.

017_small

Naturado en Provence – luonnonkosmetiikkaa koko perheelle

Naturado-tuotesarjassa yhdistyvät kaunis design ja tarkoin valittujen, luonnollisten raaka-aineiden, aikaansaamat laadukkaat kosmetiikkatuotteet, jotka on suunniteltu koko perheen käyttöön. Sarjalle ominaista on myös erittäin hyvä hinta/laatu – suhde.

karite_bio

Naturado-sarjan tunnetuimpia tuotteita ovat savi– ja Karitetuotteet, kasviöljyt sekä saippuat. Vihreä ja valkoinen savijauhe ovat varmasti monelle jo entuudestaan tuttuja tuotteita. Vihreä Montmorillonite-savi saadaan Ranskan keskiylängöltä, jossa on erityisen rikas tuliperäinen ja puhdas maaperä. Savea ei ole käsitelty kemiallisesti eikä sitä ole säteilytetty. Vihreä Montmorillonite-savi on yksi tehokkaimmista savilaaduista kosmeettisessa käytössä. Se imee itseensä tehokkaasti epäpuhtauksia ja saa ihon terveen ja hehkuvan näköiseksi. Savi soveltuu monien eri iho-ongelmien hoitoon kuten akne, arpinen iho, kutiseva iho, pienet palovammat jne. Vihreästä savesta tehdyllä hiusnaamiolla voit syväpuhdistaa myös hiukset ja hiuspohjan. Savinaamio luovuttaa iholle ja hiuksille tärkeitä mineraaleja ja hivenaineita kuten magnesiumia, rautaa ja kaliumia.

Karitevoilla ja kasviöljyillä kosteutusta kuivalle iholle

Monikäyttöinen karitevoi on lukuisten perheiden luottotuote. Sillä kosteutetaan talvisin kasvojen ihoa ja suojataan paleltumia, hoidetaan kuivia kantapäitä ja hiuslatvoja, rauhoitetaan ihoa kesällä auringon vaikutuksilta ja ennaltaehkäistään raskausarpien syntyä. Tuote soveltuu eri ikäisen ihon hoitoon, vauvasta vaariin. Karite-tuotevalikoimasta löytyvät puhdas Karitevoi (sheavoi), Karite vartalovoide ja ihastuttava Aprikoosinsiemenöljy-Karitevoide, jolla voit hemmotella kasvojesi ihoa ja saada kauniin hehkun. Tuote soveltuu erinomaisesti myös huulivoiteeksi.

huulivoide_small

Herkullisen näköinen, tuoksuinen ja tuntuinen Aprikoosinsiemenöljy-Karite voide.

Kasviöljyistä tuotevalikoimaamme kuuluvat Argan-, Jojoba-, Avokado- sekä Risiiniöljyt. Kasviöljyillä voidaan hoitaa erilaisia iho-ongelmia tai parantaa mm. ihon ja päänahan kosteustasapainoa. Naturadon kasviöljyt ovat kylmäpuristettuja, lisä- ja säilöntäaineettomia, 100 % puhtaita luonnon tuotteita.

102m_small

Naturado-sarjasta löydät myös mm. aurinko- ja after sun -tuotteet, BB-voiteet, shampoot ja hoitoaineet hiuksille, sekä suihkusaippuat. Kaikki luonnonmukaisista raaka-aineista ja luontoa kunnioittavin menetelmin valmistettuja.