Omena-aika on käsillä ja sehän tarkoittaa tietysti omenpiirakan ihanaa tuoksua keittiössä. Olen haaveillut perinteisen jenkkityylisen apple pien leipomisesta ja nyt sen sitten tein. Mitään hajuahan mulla ei ole, että onko tämä nyt sellaisen makuinen kuin niillä siellä jenkkilässä oikeasti syödään. Sinne kun en  olen vielä päässyt sellaista maistamaan, mutta hyvää tämä ainakin on! Jujuna tässä on tuo omenatäytteen mausteliemi, joka on niin hyvää. Vielä pallollinen vaniljajäätelöä kylkeen ja ai että tämä sateinen ilta on pelastettu!

Pohja ja kansi

Täyte

Tee ensin pohja. Sekoita jauhot, sokeri ja psyllium keskenään. Paloittele voi pieniksi palasiksi ja sekoita jauhoseoksen joukkoon vähän kerrallaan joko käsin nyppien tai tehosekoitinta avuksi käyttäen. Kun seos on karkeaa, lisää vesi ja sekoita tasaiseksi taikinapalloksi. Nosta taikinapallo jääkaappiin täytteen teon ajaksi.

Pilko omenat suuhun sopivisi kuutioiksi ja laita kulhoon. Sulata kattilassa voi ja sekoita siihen jauhot. Lisää seuraavaksi sokeri ja vesi, sekoita. Lisää viimeiseksi mausteet ja anna kiehahtaa ja porista muutama minuutti. Ota talteen liemeä 3 rkl ja kaada loput omenoiden päälle. Sekoita hyvin. 

Laita uuni kuumenemaan 185 asteeseen. Ota piirakkavuoka ja voitele se. Jaa taikinapallo kahteen osaan ja kauli molemmat piirakkavuuan kokoisiksi. Laita toinen kaulittu taikina piirakan pohjaksi vuokaan ja painele tasaiseksi. Kaada omenatäyte pohjan päälle tai jos haluat piirakasta american pie tyyppisen, levitä omenat tasaisesti koko pohjalle, mutta jätä niitä keskelle pieni keko. Nosta sitten toinen kaulittu taikinapala kanneksi omenoiden päälle ja paina reunat kiinni. Tee muutama viilto tai kuvio piirakan kanteen ja voitele se talteen otetulla mausteliemellä. Paista 185 asteisessa uunissa noin 50 minuuttia niin että piirakka on kauniin ruskea päältä ja omenat ovat haarukalla kokeiltaessa kypsiä ja pehmeitä piirakan sisällä. Jos piirakka alkaa tummua liikaa, laita paiston loppuajaksi folio suojaamaan piirakan kantta. Jäähdyttele ja nauti.