Hip hei ja hurraa… Se alkaa kesä olemaan ohi ja on aika suunnata katseet taas arkeen, työlounaisiin, lasten välipaloihin ja terveellisempiin ruokiin kesän grillimakkaroiden jäljiltä.

Sain haasteeksi käyttää Hyvän Olon Havupuu juomajauhetta keittiössäni muuhun kuin mihin se on tarkoitettu eli juomiseen. Tästä syntyikin siis avokadon kanssa tahna jonka levitin pannuleivän päälle, täytin perus vihreillä ja voila! mukava lounas tai välipala oli valmis. Varoituksen sanana kerrottakoon että havupuulla on omintakeinen maku, johon kyllä tottuu, mutta yksikseen havukadotahnaa en suosittele syömään, on makunystyröille aika hard core kamaa…

Havukadotahna yhdelle

Laita kulhoon puolikas avokado, pilko sekaan kevätsipuli ja valkosipuliakin jos pidät siitä. Muussaa haarukalla muussiksi. Heitä sekaan suolaa, pippuria ja sitruunamehua makusi mukaan ja lisää viimeiseksi havupuujuomajauhe. Sekoita tasaiseksi ja valmista on.

Gluteeniton peltileipä

Mittaa desi jauhoja kulhoon. Sekoita sekaan suola ja psyllium. Laita sitten desi vettä ja sekoita tasaiseksi. Lisää jauhoja niin että saat kiinteän taikinapallon. Kauli pallo paistinpannun kokoiseksi muutaman sentin paksuiseksi letuksi. Paista kuumalla kuivalla pannulla noin minuutti per puoli. Täytä ja nauti.

Oman peltileipäni täytin siis havukadotahnalla ja perinteisillä vihreän salaatin aineilla. Tämän salaatin syömiseen et siis edes tarvitse haarukkaa. Se säilyy hyvin myös jääkaapissa ja sopii koulusta palaavien lasten välipalaksi.