Jippii. On taas se aika vuodesta! Porkkanakakkuaika. Tai no minähän syön porkkanakakkua aina tilaisuuden tullen, ympäri vuoden, mutta syksyn ja sadonkorjuun kunniaksi sellainen pitää leipoa itsekin. Tänä vuonna en osannut päättää olisiko pääroolissa maukas, mehukas ja mausteinen pohja vai suussa sulava kuorrutus, joten tein kakusta kerroksellisen version jossa molempia on tasamäärät.

porkkanakakku

Pohja

Laita uuni kuumenemaan 190 asteeseen, öljyä kakkuvuoka ja raasta porkkanat pieneksi raasteeksi. Vatkaa kananmunat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Yhdistä toisessa kulhossa jauhot, mausteet ja muut kuivat aineet. Sulata voi. Sekoita nuolijalla sokerivaahtoon jauhot, sulatettu voi ja porkkanaraaste mahdollisimman vähällä vaivaamisella. Kaada kakkuvuokaan ja paista uunissa noin 45 minuuttia, kunnes pohja puutikulla kokeillessa ei enää jää tikkuun kiinni. Anna jäähtyä ja täytä.

Täyte

  • 150 g pehmeää voita
  • 6 dl tomusokeria
  • 400 g maustamatonta tuorejuustoa
  •  2 rkl appelsiinimehua
  • 1 tl vaniljaa

Vatkaa voi ja tuorejuusto notkeaksi seokseksi. Lisää sekaan vanilja ja tomusokeri. Jos seos on liian jämäkkää, lisää muutama ruokalusikka appelsiinimehua. Leikkaa jäähtynyt kakkupohja kerroksiin oman maun mukaan, itse tein kerroksista mahdollisimman ohuita. Levitä täytettä joka kerrokseen ohut kerros, lopulla täytteellä kuorruta kakku. Koristele vaikka viimeisillä syötävillä kukilla joita kukkapenkistä löytyy. Nauti heti tai anna seistä yön yli jääkaapissa, jolloin kakku ehtii seistä ja vetäytyä. Porkkanakakun voi myös pakastaa kuorrutteineen kaikkineen.