Keliakiaviikon kunniaksi gluteenitonta kakkua pöytään! Tällä kertaa luvassa on raikas ja mehevä makuelämys karhunvatukoista ja pistaasipähkinöistä. 

Gluteeniton marjakakkuKakkupohja

Täyte/kuorrutus

  • 200 g maustamatonta tuorejuustoa
  • 100 g huoneenlämpöistä voita
  • 4 dl tomusokeria
  • 2 tl jauhettua kardemummaa

Koristeeksi

Laita uuni lämpeämään 175 asteeseen ja voitele kakkuvuoka valmiiksi. Sulata voi ja jätä se jäähtymään. Vispaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää jäähtynyt voi muna-sokeri vaahtoon varovasti sekoittaen. Sekoita kaikki kuivat aineet ensin keskenään yhteen ja kaada ne sitten siivilän läpi vaahtoseokseen. Sekoita tasaiseksi ja kaada kakkuvuokaan.

Painele noin 50 g marjoja pohjataikinan joukkoon ja paista uunissa noin 40 minuttia. Puutikulla voit testata kypsyyttä. Kun tikkuun ei enää tartu taikinaa se on valmis. Ota valmis kakku pois uunista ja anna sen jäähtyä. 

Kun kakku on jäähtynyt tehdään sille täyte/kuorrutus. Vatkaa pehmeä voi, tomusokeri ja tuorejuusto tasaiseksi massaksi, mausta se kardemummalla. Leikkaa kakku kahtia ja levitä puolet täytteestä toiselle puoliskolle. Laita sitten kansi päälle ja levitä loput kuorrutteesta sille. Viimeistele kakku marjoilla ja murskatuilla pistaasipähkinöillä. 

Marjoina mulla oli siis karhunvatukoita, ne on jotenkin niin nättejä, mutta tänhän voi tehdä just siitä omasta lempimarjasta!