Viimein voidaan huokaista helpotuksesta ja todeta, että Jukolasta ollaan kunnialla selvitty maaliin – ja vieläpä tavoitteen mukaisesti! Oman kunto- ja taitotasomme tietäen uskalsimme toivoa sijoitusta 1.500 parhaan joukkoon ja lopputuloksissa olimmekin 1.492. Kun matkaan lähti noin 1.800 joukkuetta niin jokunen jäi taaksemmekin. 🙂 

Tässäpä vielä joukkueemme kommentit omista suorituksista: 

Lamppu päähän ja menoksi!

Lamppu päähän ja menoksi!

Teemu, 1. osuus

Lähtölaukauksen jälkeen edessä oli pitkä lähtöviitoitus K-pisteelle, kun sinne pääsi suunnistus alkoi hiukan yllättävästi ja saikin suunnistaa ykkösrastille yllättäen aivan yksin. Ykkösrastilla vastaan tulikin jo porukkaa enemmän.

Suunnistus kulki pääsääntösesti hyvin ilman suurempia pummeja. Urat maastossa hiukan helpottivat menemistä. Taktiikkana oli ottaa rastit varman päälle, ja mennä varmoja reittejä pisin. Ihan en päässy aikatavoitteeseni, mikä hiukan jäi harmittamaan.

Hanneli, 2. osuus

Viimeinen selfie ja sitten kohti öisiä rasteja...

Viimeinen selfie ja sitten kohti öisiä rasteja…

Alusta asti olen tehnyt joukkuelle selväksi, että juokseminen ei ole minun juttuni ollenkaan, ja näinhän se oli myös Jukola-metsässä. Hiljalleen, mutta varmasti löysinkin ratani ensimmäisen puolikkaan ja olin aikatavoitteessanikin, mutta ei saisi nuolaista enen kuin tipahtaa… Viiden aikoihin aamuyöllä se sitten iski.. Kaksi jättiläismäistä pummia ja siinä oli minun tavoiteaikani. Siinä sitä sitten puhalleltiin hetki ja pidettiin neuvonpitoa itsensä kanssa kiven nokassa, jotta loppumatka päästään kunnialla läpi.

Ja se kannatti! Loppunpään rastit löytyivät taas kuin vettä vaan. Tulipahan todettua, että kyllä se suunnistus minun juttuni on, se tunne kun löydän rastin on niin huikea. Todettua tuli myöskin, että juoksija minä en ole… Jään siis odottelemaan juoksukärpäsen pistoa ja jättäydyn edelleen vain huvinvuoksi joukkueisiin. Jukolan tunnelma on kokemuksen arvoinen ihan vain katsojanakin, jonka senkin olen saanut kokea elämäni varrella useamman kerran. Mutta kyllä vaihtopuomilla oman joukkueen juoksijaa odotellessa ilmapiiri oli vieläkin huikeampi! Lyhyesti sanottuna: kiitos, anteeksi ja kivaa oli!

Jaakko, 3. osuus

Valmistautumista suoritukseen!

Valmistautumista suoritukseen!

Sain vastuulleni Jukolan pisimmän kolmososuuden, joka huippusuunnistajien kohdalla tarkoitti vielä yösuunnistusta. Itse olin kuitenkin henkisesti valmistautunut lähtemään noin neljän aikaan aamusta, jolloin lampulle tuskin olisi enää käyttöä. Sekin osoittautuikin liian optimistiseksi ja matkaan pääsinkin vasta vähän ennen aamuseiskaa – nukuttuani vain vajaan tunnin!

Olin todennäköisesti viimeinen kolmososuudelle lähtijä ja siltä se tuntuikin metsän ollessa lähes tyhjä ensimmäiset 6 kilometriä. Oli todella kolkkoa juosta metsässä yksin ja ohittaa juomapisteet, joissa osassa ei ollut enää edes puhtaita mukeja jäljellä. Noin puolen välin jälkeen alkoi onneksi näkyä muitakin ja helpotus oli suuri, kun näin heidänkin numerolapussa kolmososuuden. Olin kuin olinkin kirinnyt joukkueemme edeltävien hännille ja sekös antoi lisää potkua omaan suoritukseen.

Monet rastivälit oli varustettu 1800 muun joukkueen raivaamilla poluilla, mutta juuri sen oikean polun löytäminen risteyskohdissa vaati tietysti myös tarkkaa suunnistusta. Muutamaa pummia lukuunottamatta selvisin matkasta kuitenkin hyvin. Kaiken kaikkiaan kokemuksena Jukola oli todella upea, vaikka jo ennakkoon harjoiteltua pimeää osuutta ei nyt kohdalleni sattunut. Mutta jääpähän jotain seuraavaankin kertaan ja tästä onkin mukava jatkaa harjoittelua.

Noora, 4. osuus

Oma Jukolasuoritus meni hyvin, sillä hiljaa hyvää tulee. Maasto oli mahtavaa ja suunnistusfiilis mahtava!

Jami, 5. osuus

Oma osuuteni meni oikein hyvin ja olen tyytyväinen suoritukseeni. Mitä nyt yhteislähdössä oltiin hetki hukassa, kun kaverit ympäriltä kirmasivat maastoon yllättäen. 

Jaana, 6. osuus

Yhteislähdössä loistava tunnelma, pieni jännitys puserossa, koska pitkä matka edessä 12,7 km…. Hyvä suoritus mahtavassa maastossa, alku juosten, mutta matkan edetessä polvi- ja selkäkivun saattelemana piti vaihtaa kävelyyn. Suurin osa matkasta suunnistuskavereita riitti ja muutama tsemppihuuto kanssamatkaajilta nostatti sisua, maalissa uupunut, mutta onnellinen olo!

Tomi, 7. osuus

Loppupelit...

Loppupelit…

Sairastapausten jäljiltä oma 4. osuus vaihtoi lopulta huisin pitkään ankkuriosuuteen (14,6 km). Kun nipinnapin tällaisesta matkasta on selvitty sileällä juosten, saati koskaan suunnistaen, oli fiilis lähinnä pelonsekainen, että miten sitä metsästä ikinä selviää. Liekö sitten tämän ansiota, mutta suunnistus eteni kerrassaan vaivattomasti eikä se matkakaan lopulta ihan ylitsepääsemättömältä tuntunut. Jopa pieneen loppuspurttiin jäi paukkuja. 

Ero viikkorasteihin on kyllä sangen huomattava. Kuten eräs suunnistaja metsässä totesikin, että laji Jukolassa näyttäytyy enemmän massaurheiluna kuin yksilölajina, kun odottelimme varmasti jo kolmatta minuuttia leimaamaan rastille. Vaikka viimeisellä osuudella edellämenneiden polkuja olikin paikoin helpompi edetä tarjosi maasto sekä hajonnat ihan riittävästi haasteita. 

Kaiken kaikkiaan olen hyvin tyytyväinen suoritukseen vaikka jotain pientä jäikin hampaankoloon tulevia Jukoloita varten. Oman suorituksen lisäksi sitä on äärimmäisen iloinen koko joukkueen hyvästä suorituksesta ja tiimihengestä. Tästä on varmasti meistä monelle tahtoa jatkaa kohti Lappee-Jukolaa!

Lopuksi on vielä ilo kiittää kaikkia tässä projektissa mukana olleita – niin joukkueessa suunnistaneita, perheenjäseniä, ystäviä sekä tietysti joukkueemme virallista yhteistyökumppania Fastia. Te teitte unelmastamme mahdollisen. Kiitos! 

Lue myös Varsinais-Suomen Yrittäjä-lehden artikkeli Jukola-joukkeestamme.

Hyväntekeväisuusjoukkue Jukolatiimi, jolle tällä kertaa niukasti hävisimme... ;)

Hyväntekeväisuusjoukkue Jukolatiimi, jolle tällä kertaa niukasti hävisimme… 😉