Suolisto on yksi osa ihmisen ruoansulatuselimistöä. Suolistoon kuuluu ohutsuoli, paksusuoli ja peräsuoli, alkaen mahalaukusta ja päättyen peräaukkoon.

Suolistolla on tärkeä merkitys ihmisen kokonaisvaltaiselle hyvinvoinnille. Suolisto imee ja irrottaa ihmisen nauttimasta ruoasta sekä juomasta kaikki hyödylliset ravintoaineet sekä hivenaineet.

Suolisto toimii itsenäisesti ihmisen tahdosta riippumatta.

Suolisto. Kuva täältä.

Suolisto.
Kuva täältä.

Ohutsuoli
Ohutsuoli alkaa mahalaukun mahanportista ja päättyy paksusuoleen. Ravinnon hajoaminen ja imeytyminen tapahtuu suurimmaksi osaksi ohutsuolessa. Ohutsuolen tehtävinä on pilkkoa ruoka niin pieneksi, että se imeytyy solujen käytettäväksi. Entsyymit pilkkovat ruoan rasvat, hiilihydraatit ja proteiinit. Pilkkoutumisen jälkeen ravintoaineet imeytyvät ohutsuolen seinämän läpi eteenpäin verenkiertoon ja siitä soluihin. Kuljettaminen tapahtuu verisuoniston ja imuteiden välityksellä.

Paksusuoli
Ne osaset joita ohutsuoli ei saa hyötykäytettyä, siirtyvät paksusuoleen. Paksusuolen alkuosaa kutsutaan umpisuoleksi ja sen perään tulee varsinainen paksusuoli. Varsinainen paksusuoli jaetaan vielä neljään eri osaan. Paksusuoli ottaa ohutsuolen kautta tulevasta ruoasta nestettä sekä suoloja. Paksusuoleen saapuessaan massassa on paljon vettä ja jos paksusuoli ei imisi sitä, elimistö menettäisi paljon kyseistä nestettä. Paksusuolen toiminnan ollessa häiriintynyt ihminen kärsii usein ripulista ja keho kuivuu. 

Paksusuolessa elää paljon bakteereja, jotka muodostavat suuren osan ulosteen määrästä ja määrittävät ulosteen kiinteyden. Bakteerit myös muuttavat tiettyjä ruoassa olevia aineita siten, että elimistö voi käyttää niitä hyödyksi. Myös jotkin vitamiinit imeytyvät paksusuolesta verenkiertoon. Lopuksi paksusuoli kuljettaa käyttöön kelpaamattoman lopun ruoasta eteenpäin ulosteena. Paksusuolen lopussa on sigmasuoli (suoli on S-kirjaimen mallinen).

Peräsuoli
Sigmasuolen jatkeena suoli muuttuu peräsuoleksi, eli peräsuoli on paksusuolen loppuosa. Peräsuolen tehtävä on kuljettaa uloste ulos kehosta peräaukon kautta. Normaalisti peräsuoli on tyhjä, mutta ulosteen saapuessa suoleen sen kahdet eri sulkijalihakset aloittavat toimintansa. Toiset sulkijalihakset ovat autonomiset eli tahdosta riippumattomat ja toiset tahdosta riippuvaiset. Tahdosta riippumattomat lihakset vievät tiedon ulostamiskeskukseen ja ihmisen rentouttaessa tahdonalaiset lihakset, uloste kulkeutuu kehosta ulos.

Suolisto ja vastustuskyky
Aikuisen suolistossa on yli kilon tai jopa kaksi kiloa erilaisia bakteereja ja 70% ihmisen immuunipuolustuksesta on suolistossa. Näin ollen terveen suoliston bakteerikanta parantaa vastustuskykyä. Kun ihmisellä ei ole vaivoja kuten ripulia tai ummetusta, toimii suolisto yleensä normaalisti. Suoliston huonovointisuus voi aiheuttaa muitakin oireita, kuten iho-ongelmia, väsymystä, allergioita, tulehduksia jne.

Jos ravinnosta ei saa riittävästi kuituja, ruoassa on runsaasti huonoja rasvoja tai ruoka on pitkälle prosessoitua, aiheuttavat nämä usein yksin tai yhdessä suoliston huonovointisuutta. Tällöin ruoka ei sula kunnolla ja ravintoaineet jäävät suurimmalta osin imeytymättä ja bakteerikanta muuttuu huonommaksi. 

Saman tilan aiheuttavat myös elämäntavat. Esimerkiksi stressiherkällä ihmisellä on usein suolistovaivoja, kuten myös henkilöillä jotka eivät harrasta lainkaan liikuntaa. Yksi suuri tekijä on antibioottikuurit, jotka saavat suoliston bakteeriflooran täysin sekaisin, kun hyviä bakteereja kuolee antibiootin voimasta.

Mitkä asiat pitävät suoliston tyytyväisenä?
Oikeanlainen ravinto ja sen hyötykäyttäminen. Suolisto pitää tarkoin pureskellusta, monipuolisesta, tarpeeksi kuitua sisältävästä ravinnosta, joka syödään rauhallisesti. Värikkäät kasvikset ja marjat sekä täysjyvävilja ja hyvät rasvat ovat erityisesti suoliston mieleen. Näiden lisäksi kun suolistolle annetaan tarpeeksi nestettä, noin 2 litraa päivässä, on perusasiat kunnossa. Lisäksi tulisi nukkua riittävästi.

Maitohappobakteerit
Tilanteissa joissa suolisto ei syystä tai toisesta ole tyytyväinen, maitohappobakteereista, eli probiooteista on usein apua. Luontaisesti niitä saa elintarvikkeista, joihin probiootteja on lisätty sekä hapankaalista ja hapanmaitotuotteista. Näiden lisäksi maitohappobakteereja saa erilaisista maitohappobakteerivalmisteista. Maitohappobakteereita suositellaan nautittavaksi 6,5 miljardia bakteeria päivittäin, jotta suolisto voi parhaalla mahdollisella tavalla.

Probioottikantoja on useita ja joillekin toiset kannat toimivat paremmin kuin toiset. Vain kokeilemalla voi selvittää, mikä parhaiten itselle sopii. Hyötyjen huomaamiseen voi mennä parikin viikkoa niin sanotulla normaalilla annostuksella, kun käytetään maitohappobakteerilisää. Kannattakin valita alkuun monipuolinen tuote, jossa on useampaa bakteerikantaa.

Biomed Intensive Replete

Biomed Replete Intensive

 

Akuuttiin tilanteeseen on kehitetty mm. Biomed Replete Intensive, joka sisältää jopa 130 miljardia maitohappobakteeria ja bakteerikantojakin on neljää. Tuotetta voi käyttää niin äkillisissä tilanteissa, kuin kauan jatkuneessa häiriössä.

Kokemusten ja palautteiden perusteella vatsa voi mennä aluksi sekaisin tuotteesta, kun bakteerit alkavat toimia suolistossa, mutta rauhoittuu nopeasti ja oireet helpottavat. Replete Intensiven käyttö aloitetaan ensin yhdellä veteen liuotettavalla annospussilla ja käytetään tarvittaessa yhdestä päivästä seitsemään päivään. Useampaa pussia käyttäessä teho varmistuu.

Tehokuurin jälkeen suositellaan jatkamaan hyvän bakteerikannan ylläpitoa keveämmällä tuotteella tai vaihtoehtoisesti lisäämään ruokavalioon runsaasti maitohappobakteereita sisältäviä ruokia. Kuitenkin on hyvä muistaa, että kaikki bakteerit eivät toimi toiselle yhtä suotuisasti kuin toiselle.

Onko Sinulla ollut maitohappobakteerit käytössäsi tai käytätkö niitä tälläkin hetkellä?