Olin muistaakseeni yläasteella kun havahduin mökillä siihen, että pihasta puuttuu jotain: missä on meidän kasvimaa? Miksi käymme autolla hakemassa salaatit ja uudet perunat lähikaupasta kun voisimme hyvin viljellä niitä myös omalla pihalla? Kaupunkilaislapsena olin tottunut siihen että ruoka tulee kaupasta, mitäpä sitä sen kummemmin miettimään. Onneksi sitä sentään ajoittain havahtuu omaan uusavuttomuuteensa ja ryhdistäytyy. Selvitin siis pihan aurinkoisimman paikan ja eikun lapion kanssa nokkosten kimppuun.

Tuosta keväästä on nyt viitisentoista vuotta ja innostus kasvimaanlaittoon herää joka kevät kun auringonsäteet alkavat sulattaa talven lumia. En ole varmastikaan lajissani ainoa ja olenkin ilolla seurannut viime vuosina erilaisten kaupunkilaisillekin soveltuvien viljelymuotojen yleistymistä. Esimerkiksi parvekeviljelyyn on kehitetty jos jonkilaista kasvatussäkkiä ja joillain kerrostalojen pihoilla viljellään jo yhteistoimin pieniä viljelmiä keskellä kaupungin asfalttiviidakkoa. Kai se on jonkinlaista kaipuuta juurille.

Tänä vuonna päätin testata Nelsonin luomusiemenet. Maahan pääsivät jo retiisin- ja porkkanansiemenet. Omaa vuoroaan ja maan lämpenemistä jäivät vielä odottamaan erilaiset salaatit, pinaatti, punajuuret, herneet ja korianteri. Keväällä on tullut reissattua sen verran, että en ole ryhtynyt esikasvattamaan mitään, joten siksi hankin vain siemeniä, jotka voi kylvää suoraan maahan. Mielestäni kasvimaanhoidossa on parasta yhdessä tekeminen ja se kun pääsee kesällä ja syksyllä syömään itse kasvatettua ruokaa.

Mitkä ovat sinun parhaita kasvimaamuistoja?